
On tärkeää, että koiran ensikokemus hoitoon tulosta on mahdollisimman rauhallinen ja stressitön. Ja siksi pyrimmekin vähentämään rauhattomuutta sillä, että jätät koirasi hetkeksi autoon odottamaan. Laadimme hoitosopimuksen ja muut asiat kuntoon, sen jälkeen keskitymme koiraasi.
Kun haemme koirasi autosta, niin minä Pirjo lähden käyttämään koiraasi pienellä lenkillä, jonka aikana lähdette pois, ilman sen kummempia hyvästelyjä.
Lenkin jälkeen me tutustumme paikkoihin ja uusiin koirakavereihin ihan rauhassa.
Sovimme koirasi tuonti- ja hakuajat etukäteen, joustamme parhaamme mukaan sinun aikatauluasi myötäillen.
Laitamme myös väliaikatietoja ja kuvia lemmikkisi kuulumisista, näin pysyt ajantasalla miten meillä sujuu.
Tästä alkaa koirasi huippuloma!
Niin ja kysy myös koirien trimmaus- ja hoitopalveluistamme.
Olen Pirjo ja asustelen kahta taloa mieheni Vesan kanssa Juvalla Jukajärven rannalla sekä Kuopiossa omakotitalossa, kahden koiran (villakoira ja andalusian rottakoira) ja yhden kissan kanssa. Eläimet tuovat elämäämme sisältöä sekä vilinää ja vilskettä.
Ajatus ammatinvalinnastani tuli siitä, että joutuisin viemään koirani loman ajaksi häkkihoitolaan, ajatus ahdisti minua. Silloin päätin kuunnella sisäistä paloani ja ryhtyä opiskelemaan alaa. Olenkin suorittanut eläintenhoitajan ammattitutkinnon Ylä-Savon ammattipistossa, josta valmistuin 05/2020. Hoitokoirille on myös mahdollisuus hoidon aikana tilata trimmauksen, pesun, harjauksen tai kynsien leikkauksen.
Olemme koirieni kanssa harrastaneet agilitya ja nose workia, joten koirien aktivointiinkin löytyy tietotaitoa. Pitkät lenkit metsäautoteillä ovat rakkain harrastuksemme pari kertaa päivässä.
Eläinten hyvinvointi on minulle todella tärkeää ja stressitön loma koiralle ja kissalle on jokaisen eläimen etuoikeus.
Kissoille on tarjolla kolme hotellihuonetta, Miukula joka on kissojen presidenttisviitti (huimat 16m²) ja kaksi erillistä perustason sviittiä Miu (3.2m²) ja Mau (3.7m²). Sviiteistä löytyvät kiipeilypuut, piilopaikat ja runsaasti aktiviteettejä.
Ulkoterassille (10m²) pääsee luukun kautta ja siellä ovat myös kiipeilypuut ja piilopaikat. Terassi on oiva paikka seurailla lintuja ja muuta luonnon tarjoamaa virikettä.
Kissat ovat usein kulinaristeja ja heillä on omat suosikki ruokansa, joten on hyvä ottaa omat ruuat mukaan. Toki voimme tarjota kissalle ruoan myös hoitolan puolesta mikäli niin ennakkoon sovitaan.
Jos kuitenkaan hoitola ei ole syystä tai toisesta sopiva hoitopaikka kissallesi, on myös mahdollista saada hoitaja käymään kotonasi kissaa hoitamassa.
Laitamme myös väliaikatietoja ja kuvia lkissasi kuulumisista, näin pysyt ajantasalla miten meillä täällä oikein sujuu.
Soita ja sovitaan
paras vaihtoehto teille.
Kissojen
oma hotelli Juvalla
Pirjo
eläintenhoitaja
Koirien
häkittömät hoitolat
Tyytyväisiä asiakkaittamme:















"Tämähän on erittäin hurmaava paikka, taidan jäädä tänne itsekin lomalle. Kun menin hakemaan koiraa, hän kävi iloisesti tervehtimässä ja juoksi takaisin Pirjon luo. Näin ole koskaan käynyt muissa hoitoloissa, yleensä hän haluaa kiireesti autoomme."
Koiramme aloittaa iloisen vinkumisen jo autossa, kun käännytään kohti Metsoniemeä. Mikäs sen kivempaa, kun tietää, että varmasti viihtyvät Metsoniemessä.
Ei missään ole niin hyviä tiloja kissoilla kun Metsoniemessä. Uskaltaakohan tätä mainostaa kavereille, muuten omat kissani eivät mahdu
hoitoon.
Metsoniemessä on kokoajan seuraa, rapsutuksia ja kainaloon pääsee aina jos ikävä yllättää. Nukkumaankin pääsee vaikka Pirjon viereen.